Hyppää sisältöön
Soita

Tieluiska Oy

Hitachi ZE85-sähkökaivukone

1.8.2024

Tieluiska tähtää pienempään hiilijalanjälkeen Hitachi-sähkökaivukoneella

Hitachin tarjonnasta löytyy tällä hetkellä kolme täyssähköistä kaivukonemallia. Niistä pienin, 5-tonninen, valmistetaan Japanissa. Isommat, 9- ja 13,5-tonniset, syntyvät Saksassa yhteistyössä työkoneiden räätälöintiin erikoistuneen KTEG GmbH:n kanssa. Hitachin sähkökaivukoneet erottuvat helposti merkin polttomoottorikoneista niiden värityksen osalta. Perinteiset koko-oranssiset koneet ovat saaneet sähköistyksen myötä runsaasti sinistä väriä oranssin oheen.

Hyvinkääläinen Tieluiska Oy haluaa olla edelläkävijä sähköisten työkoneiden hyödyntämisessä. Yrityksellä on ollut jo lähes vuoden käytössä Hitachi ZE85 -sähkökaivukone, joka on tuo edellä mainittu 9-tonninen. Kävimme kuulostelemassa koneen käyttökokemuksia saneerauskohteessa.

Rotatorin konemyyjä Tuomas Ventomaa (vas.) kävi Tieluiskan työmaalla katsastamassa, miten Hitachi-sähkökaivukone on toiminut. Tieluiskan työnjohtaja Tuukka Järvinen oli erittäin tyytyväinen koneen helppouteen. Akun kapasiteetti riittää hyvin tämänkaltaisella työmaalla. Aamuisin on ”tankki” aina täynnä latauksen jäljiltä. Sähkökäyttöisen Hitachi-kaivukoneen tunnistaa sen osittaisesta sinisestä värityksestä.

Tieluiska on infrarakentamisen monitoimija. Yritys on ottanut jo ensituntumaa sähköisiin työkoneisiin. Uusien teknologioiden käyttöönotossa halutaan olla aallon harjalla. Vähä- ja nollapäästöisyys on työkonealallakin ohitse pääsemätön trendi.

”Meidän yritysjohtomme on asettanut toiminnalle suuntaviivoja työmaiden päästöjen vähentämiseen. Sen myötä meillä on nyt täällä käytössä täyssähköinen kaivukone. Hitachi ZE85 sopii tälle työmaalle kuin nappi silmään. Nimittäin vieressä on uusi päiväkoti. Sähkökone ei turhia tupruttele ja kone on hiljainenkin. Näin eivät lasten päiväunet häiriinny, ja me pystymme silti työskentelemään täydellä teholla pitkin päivää”, sanoo työmaalta tavoitettu Tieluiskan työnjohtaja Tuukka Järvinen.

Tieluiskalla on käynnissä leikkikentän saneerausurakka Helsingin Malmilla. Sähkö-Hitachilla on tehty massanvaihtoja, viemäröintejä sekä uusia pintoja.

 

Ylitti odotukset

Konetta käyttävä Arto Vähä-Antila myöntää kyllä hieman aluksi epäröineensä sähkökoneeseen tarttumista. Nyt noin 100 käyttötunnin jälkeen hän sanoo ennakkoluulojen kadonneen tyystin. Käyttö ja suorituskyky eivät poikkea polttomoottorisesta. Kaivutyön sormituntumassa ei hänen mukaansa ole eroja, ja koneen maksimitehot ovat heti käytettävissä.

Konetta käskyttävä Arto Vähä-Antila sanoo, että sähkökaivukoneen käyttö ei juurikaan eroa polttomoottorikäyttöisestä; tuntuma on sama ja tehoa on yhtä lailla. Arto myöntää ennakkoluulojen karisseen jo heti alkuunsa.

Korvat tulpattuna voisi hyvin kuvitella ajavansa dieselkoneella, äänimaailmassa kun on se suurin ero. Täysin äänetön ei sähkö-Hitachikaan ole. Hydrauliikan tuotto sähkömoottorilla pyörittäen tuottaa omat äänensä, mutta hillityt sellaiset. Näin kone soveltuu hyvin käytettäväksi paikoissa, joissa dieselin perinteinen pörinä saattaa aiheuttaa harmistusta, kuten kaupunkien ydinkeskustoissa, sairaaloiden ja muiden laitosten jne. läheisyydessä.

Melua tärkeämpi seikka kuitenkin lienee täysin päästötön paikallinen käyttö. Tänä päivänäkin jo monesti tarjouspyynnöissä määritellään työstä aiheutuvat maksimipäästöt, ja nämä vaatimukset tulevat vain lisääntymään jatkossa. Näillä sähkökäyttöisillä työkoneilla ei varmaankaan maailmaa pelasteta, mutta helpotetaan ainakin lähiympäristön oloja, kun pakokaasut loistavat poissaolollaan. Näin koneilla voidaan tehdä myös sisätöitä suljetuissa tiloissa.

Vähä-Antila toki myöntää, että aivan kaikilla työmailla tällainen sähkökone ei välttämättä ole se paras ratkaisu.

”Tällaisella pienellä työmaalla kone on kuitenkin aivan ehdoton, kun sähköä on aina lähellä, eikä työ ole sitä rankinta mahdollista. Kaiken kaikkiaan tämä sähkö-Hitachi ylitti kyllä odotukset”, sanoo Vähä-Antila.

Koneen takapäässä on CEE-liitin. Sen kautta akkua voidaan ladata parhaimmillaan 44 kilowatin teholla. Tällöin akkupaketti latautuu tyhjästä täyteen reilussa kahdessa tunnissa. CEE-liittimen kautta virtaa syötettäessä voidaan konetta ajaa samanaikaisesti. Koneessa on myös Type 2- ja CCS-liittimet latausta varten.

Yksi mukava seikka on tankkauksen poisjäänti.

”Polttoaineen kanssa ”läträäminen” on nyt historiaa ja näin myös pääkaupunkiseudulla suosituksi harrastukseksi nousseet polttoainevarkaudet. Sähkökone vaatii polttomoottoriseen verrattuna vähemmän huoltoa ja muuta huolenpitoa, kun dieselmoottoriin liittyvät tarkistukset, huollot, säädöt ja muut jäävät pois; ei öljyn- ja suodattimen vaihtoja, ei ilmansuodattimen vaihtoja, ei nokkahihnan vaihtoja, ei öljy- ja muita nestevuotoja jne”, muistuttaa puolestaan Järvinen.

Yhden negatiivisen seikan Vähä-Antila kuitenkin löytää sähkökoneesta. Nimittäin kyllä tässä kuulemma konekuskin uskottavuus hieman kärsii, kun dieselin jaloa tuoksua ei enää irtoa vaatteista kahvilajonossa.

 

Hitachi ZE85

Sähkökäyttöinen ZE85 on pitkälti 9-tonnisen polttomoottoriveljensä kaltainen, ulko- ja muut mitat vastaavat toisiaan, kuten myös suorituskyky. Konekopan sisällä 40 kilowatin dieselmoottori on vaihtunut vastaavantehoiseen sähkömoottoriin. Koneen takaosa on hieman korkeampi kuten myös peränylitys. Konekopan suurentuneen tilan täyttää nyt akkupaketti, joka on se tämän päivän tilansyöjä, mutta kaivukoneissa samalla tervetullut vastapaino.

Hitachi ZE85 -sähkökaivukoneessa on perinteinen hydrauliikkajärjestelmä ”tallella”. Hydrauliikkapumppua (kuvassa keskellä) pyörittää sähkömoottori. Akkupaketti sijaitsee koneen takaosassa muodostaen samalla tervetulleen vastapainon.

ZE85:ssä on vakiona 100 kilowattitunnin (kWh) akku, joka koostuu kolmesta akkumoduulista. Työskentelyaikaa on tällöin tarjolla 5,5 tuntia. Konekopassa on varattuna tyhjää tilaa lisäakkumoduulille, jolloin työaikaa on luvassa reilut 7,5 tuntia. Korostettakoon, että annetut luvut ovat valmistajan ilmoittamia ohjearvoja. Ne kuitenkin vaihtelevat varmasti jonkin verran sääoloista, työn vaativuudesta ja käyttötavastakin riippuen. Yleensä toiminta-aikaa alentavasti, mutta joskus myös lisäävästi.

Sähköjärjestelmä on 800-volttinen, jolloin koneen latauksen vastaanottokyky on nopeaa, jos vain syöttöä on kunnolla tarjolla. Koneessa on Type 2- sekä CCS-latausliitin. Ensin mainitulla saadaan sisään vaihtovirtaa 11 kilowatin teholla. Jälkimmäisellä lataustehoa saadaan otettua vastaan 150 kilowattia, jolloin tyhjän akun täyteen lataaminen kestää 45 minuuttia. Näistä liittimistä ei voi ottaa virtaa ajon aikana, mutta sellainenkin ratkaisu ZE85:stä löytyy.

Koneen takaosassa on CEE-liitin, jonka kautta koneeseen saadaan syötettyä latausvirtaa parhaimmillaan 44 kilowatin teholla 63 ampeerin sulakkeista. Syötön sulakkeiden pienetessä, myös latausteho pienenee.

Koneesta voi säätää sisäänoton tehoa sulakekoon mukaan (16, 32 tai 63 A). Näin pystytään välttämään virtakatkoja, jos latausta otetaan keskuksesta, jonka takana on monia kuluttajia, jotka käynnistyvät omia aikojaan. CEE-liittimen kautta akkua ladatessa pystyy konetta myös käyttämään samanaikaisesti johdon ollessa kytkettynä koneeseen. Koneen mukana tulee CEE-liittimellä varustettu kaapeli.

Sähkö-Hitachi on nyt häärinyt Malmin leikkikenttätyömaalla sata tuntia, ja sähkön keskikulutus on ollut noin 23 kilowattia tunnissa. Rahassa se tarkoittaa 4,6 euroa, olettaen että sähkön energian, siirron ja veron hinta olisi yhteensä 20 senttiä/kW.

Pörssisähkön yöllisillä hinnoilla pääsisi hyvinkin euron tuntikuluihin sähkön osalta. Sekin olisi tällä Hitachi ZE85 -koneella mahdollista, koska täyden akun lataus riittää hyvin monissa paikoissa koko päivän töihin. Harvan kaivukoneen puomi heiluu kahdeksaa tuntia päivässä. Ja kun sähkökoneen puomi ei liiku, ei myöskään sähköä kulu.

Maankattava huolto

Janne Salomäki Rotatorilta muistuttaa sähkötyökoneiden osalta, että yrityksellä on maankattavaa osaamista sähkökoneiden huoltoon liittyen. Nimittäin sähkökoneen pellin alle ei kellä tahansa ole asiaa. Toimenpiteitä varten pitää huoltomiehellä olla SFS 6002 -standardin mukainen sähkötyöturvallisuuskoulutus suoritettuna. Rotator on kouluttanut henkilökuntaansa täyttämään tämän vaatimuksen. Telematiikan avulla voidaan sähkökaivukoneiden toimintoja ja tiloja seurata etänä.

Huoltopalveluiden osalta Rotatorilla ollaan jo valmiita tarjoamaan teknistä neuvontaa ja tukea sekä käyttökoulutusta sähkökoneiden asiakkaille. Lopuksi Salomäki muistuttaa, että Rotatorilla on sähkökoneita tarjolla niin myyntiin kuin vuokrattavaksi (Rotarent).

Teksti ja kuvat: Esa Suominen/Konepörssi