Hyppää sisältöön
Soita

Vuorenvarmasti Hitachilla

Laamavuori Infra Oy

6.7.2023

Vuorenvarmasti Hitachilla

Laamavuori Infra Oy urakoi 11 Hitachin voimin Savonlinnan alueella. Rotatorin kokonaisvaltainen palvelu ja Hitachin käyttövarmuus ovat osoittautuneet vuorenvarmaksi paketiksi.

Mikko Laamanen on kolmannen polven urakointiyrittäjä. Laamavuori Infra Oy perustettiin vuonna 2008, mutta juuret juontavat aina vuoteen 1961, jolloin Mikon ukki aloitti metsäkoneurakoinnin.

”Koneet ja urakointi ovat kulkeneet vahvasti mukana meidän suvussamme yli 60 vuoden ajan. Ukki aloitti metsätöillä ja isäni urakoi jo 1980-90 luvulla traktorikaivurilla. Sieltä myös oma innostus alaan lähti”, toteaa Laamavuori Infra Oy:n yrittäjä Mikko Laamanen.

Laamavuori Infran liiketoiminta koostuu neljästä eri osa-alueesta.

”Maarakentaminen, vesihuollon putki- ja johtolinjat, sähkö- ja televerkkoyhtiöiden maakaapeloinnit ja maa- sekä kiviainesten toimitukset ja materiaalin jalostus. Teemme kokonaisvaltaista urakointia, johon kuuluu myös louhinnat ja kiilaukset.”

Infrarakentaminen, kuten katu-, vesi-, viemäri- ja sähkötyöt työllistävät tällä hetkellä eniten.

”Savonlinnan seudulla rakennetaan uutta melko vähän, mutta saneeraustöitä on sitäkin enemmän. Korjausvelka tuntuu vain kasvavan, vaikka paljon saneerauksia tehdäänkin. Toiminta-alueemme on Savonlinnasta noin sadan kilometrin säteellä. Tarkoitus on tulevaisuudessa kehittää toimintaamme sekä palveluitamme samalla laajentaen reviiriämme isommalle alueelle ja isompiin urakoihin”, paljastaa Laamanen.

Yksi tärkeä lisä toiminnan kehittämiseen tuli vuonna 2017, kun Laamanen sai yhtiökumppanikseen Pasi Anttosen.

”Pasi oli tuttu mies tilaajapuolelta eli yhteistyötä oli tehty jo pitkään. Nyt olemme samalla puolella pöytää urakoista neuvoteltaessa. Muodostamme hyvän kaksikon, minulla on vahva kokemus urakointiosaamisesta ja Pasilla tilaus- sekä sopimuspuolelta.”

”Luotamme oman työmme laatuun”

Laamavuori Infra on alueellaan tunnettu tekijä.

”Kilpailu alalla on kovaa, mutta hyvin olemme pärjänneet. Luotamme omaan työn laatuun – kaikki tehdään viimeisen päälle ja kokonaisvaltaisesti. Panostamme työssämme asiakastyytyväisyyteen ja seisomme aina lupaustemme takana, vuorenvarmasti”, lupaa Laamanen.

Yritys työllistää noin 30 työntekijää.

”Meillä on hyvä ja ammattitaitoinen tiimi. Määrä kasvaa tasaisesti ja rekrytoinnissa yhteistyömme Ylä-Savon Ammattiopiston kanssa on ollut kullanarvoinen. Yhdessä koulutamme alalle uusia työntekijöitä ja lisäksi jatkokoulutamme jo töissä olevia. Tälläkin hetkellä meillä on työn ohella kuusi työntekijää kouluttautumassa joko työnjohtajiksi tai putkimiehiksi.”

Käyttömukavuus ja toimintavarmuus Hitachin etuja

Laamavuori Infran kalusto on monipuolista. Erikokoisia kaivinkoneita on 14, pyöräkuormaajia viisi sekä lisäksi löytyy kuljetuskalustoa ja traktoreita. Kaivinkoneista peräti 11 on Hitacheja.

”Kalustossamme on sekä uutta että vanhempaa mallia. Hitacheista uusin on seiskasarjalainen ZX135US-7 ja vanhin on yli 20 000 tuntia ajettu kolmossarjan ZX225USRLC-3. Se on itse asiassa edelleen erittäin suosittu kone kuljettajien keskuudessa. Työtehtävämme ovat monipuolisia ja kalusto on suunniteltu sen mukaisesti. Koneita on useissa eri kokoluokissa ja tela-alustaisten lisäksi on muutama pyöräalustainen. Oikea kone kussakin tehtävässä nopeuttaa urakan etenemistä.”

Hitachin valikoituminen päämerkiksi ei ole sattumaa.

”Käyttömukavuus, toimintavarmuus ja tehokkuus ovat Hitachin valtteja. Aika on rahaa ja kun koneet pelaa, niin siitä se ei ainakaan jää kiinni. Meillä on oma huoltomies, joka on kiitellyt Hitachin helppohoitoisuutta. Lisäksi varaosien saanti on hyvää ja nopeaa.”

Myös koneenkuljettaja Jonne Lepistö on tyytyväinen työkaluunsa.

”Hitachi on hyvä kaivaa, erittäin tarkka ja tehokas kone. Se on tuntunut luotettavalta ja kone on hyvin varusteltu. Esimerkiksi ilman 3D-mittalaitteita ei enää meidän töissä pärjää.”

Kokonaispaketti on lopulta se ratkaisevin tekijä.

”Rotatorilta saa nopeaa henkilökohtaista palvelua ja olemme kaiken kaikkiaan tyytyväisiä kokonaispakettiin.  Siellä mennään asiakas edellä ja koska tahansa voi soitella. Kuopion toimipisteen myyjän Vesa Lehdon kanssa ollaan kauppoja tehty ja Vesan kanssa on hyvä toimia – joustavuutta löytyy puolin ja toisin,” toteaa Mikko Laamanen.

Vesa Lehto toimii Hitachin myyjänä Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla. Yhteistyö Laamavuori Infran kanssa toimii hyvin.

”Molemmat ymmärtää toisten puheita ja Laamavuori Infra on ollut meille hyvä asiakas. Mikko soittelee aina kun on asiaa ja me laitetaan pyörät pyörimään.”

Mikko Laamanen ja Rotatorin Vesa Lehto

Hitachi on Lehdon mukaan myyjälle mieluinen myytävä.

”Hitachi on hyvä tuote, ei tarvitse huijata ketään vaan tuote puhuu puolestaan. Siihen päälle kun lisätään Rotatorin koko maan kattavat jälkipalvelut, niin paketti on kunnossa. Loppu on enää myyjästä kiinni”, sanoo Lehto lopuksi.

Vesa Vartiainen

Myynnin yhteystiedot

Hitachi-maanrakennuskoneet