Pohjoisessa palvelu pelaa yhä tehokkaammin
Toimivat ja luotettavat jälkipalvelut on yksi tärkeä kriteeri kalustohankintoja tehtäessä. Rotator Oy:n kattava huolto- ja varaosapalveluverkosto pitää Pohjois-Suomen asiakkaiden pyörät pyörimässä kahden oman toimipisteen sekä sopimushuoltajien voimin.
Rotatorin omat toimipisteet Oulussa ja Rovaniemellä palvelevat asiakkaita kahdeksan asentajan voimin.
”Kolmen asentajan toimipaikkana on Rovaniemi ja viiden Oulu. Heillä on käytössään varustellut huoltoautot. Huoltoautojen avulla pääsemme suoraan työmaille tekemään huolto- ja korjaustöitä. Pyrimme tekemään mahdollisimman monipuolisesti töitä kohteessa jotta koneita ei tarvitse siirtää pois työmaalta. Autojen varustelussa on myös otettu huomioon alueen vaatimukset”, kertoo korjaamopäällikkö Kari Kakko.
”Ennakoimme ja pyrimme pitämään tarvittavat huolto- ja varaosat mukana huoltoautoissa. Tunnemme hyvin asiakkaidemme tarpeet ja työolosuhteet, joten huoltohenkilökuntamme osaa varautua sen mukaisesti.”
Pohjois-Suomen alue kattaa lähes puolet koko Suomen pinta-alasta ja hyvää taustatukea omille huoltomiehille antaa osaava sopimushuoltoverkosto.
”Meillä on lisäksi sopimushuoltajat Rovaniemellä, Ylivieskassa, Kokkolassa ja Kajaanissa. Sotkamossa on myös Rotatorin kaivoskorjaamo sekä kenttähuolto alueen urakoitsijoille.”
Nämä yhdistettynä meidän omaan tiimiimme takaavat kattavat huoltopalvelut alueellamme”, sanoo Kakko.
Ammattitaitoinen henkilöstö huoltaa ja korjaa kaikki Rotator Oy:n maahantuomat konemerkit kaivinkoneista, kurottajiin ja trukkeihin. Myös muita merkkejä palvellaan.
”Pääosa asiakkaistamme koostuu maahantuomiemme merkkien edustajista, mutta toimimme monimerkkikorjaamona, joten joukkoon mahtuu myös muiden merkkien käyttäjät. Oulussa meillä on lisäksi oma hydrauliikkasylinterin purkupenkki, joten myös sylinterikorjaukset onnistuvat.”
Yleisimmät varaosat löytyvät suoraan hyllystä niin Oulusta kuin Rovaniemeltä.
”Oulussa on alueemme päävarasto, mutta varaosia on saatavilla myös Rovaniemen toimipisteestä. Tarvittaessa Vantaan ja Pirkkalan toimipisteiltä saadaan varaosat toimitettua seuraavaksi arkipäiväksi.”
Liikkeellä aikaisesta aamusta saakka
Rovaniemellä kenttähuoltoa tekevät Juuso Tikkala ja Heikki Tanninen, joille aikaiset aamuherätykset ovat arkipäivää.
”Liikumme huoltotöissä paljon Kemi-Tornio-Rovaniemi-Kittilä akselilla, joten useimmiten päivät starttaa klo 04:30. Meidän tehtävä on pitää asiakkaiden pyörät pyörimässä ja huollot suunnitellaan etukäteen niin, että ne sopivat parhaiten myös asiakkaan aikatauluihin. Pitkät siirtymät vaativat tarkkaa ja järkevää etukäteissuunnitelmaa niin reitin kuin mukaan otettavien varusteiden osalta. Kaikki tarvittava tulisi ottaa mukaan joka reissulle, osia ei kannata enää erikseen lähteä hakemaan. Olemme ns. etulinjan miehiä, joiden työn pitää tapahtua ripeästi”, sanoo Heikki Tanninen.
Kaksikolla on käytössään isompi kuorma-auto sekä kuorma-autoksi rekisteröity pakettiauto.
”Meillä on paljon huoltosopimusasiakkaita, joille käydään tekemässä perushuollot työmailla. Sopimukseen sisältyy esimerkiksi vaihdettavien öljyjen poisvienti ja kuorma-autoon saamme mukaan riittävän isot tynnyrit nesteiden kuljetukseen. Sen avulla pystymme tekemään tehokkaita päiviä asiakasta palvellen”, toteaa Juuso Tikkala.
Pitkät välimatkat eivät ole ainoa haaste, sillä sääolosuhteet vaihtelevat vuoden aikana plus kolmestakymmenestä asteesta miinus kolmeenkymmeneen. Kaksikolle se ei ole ongelma, mutta mieleen tulee eräskin hollantilaisen huoltomiehen reissu Napapiirille.
”Tarvittiin huoltomiestä johonkin koneen päivitykseen ja tehtaalta saapui mies avuksemme. Ilman hanskoja, pipoa tai säähän sopivaa varustetta saapunut kaveri hieman ihmetteli maailman menoa Kittilän lentokentällä kun mittari näytti -32 astetta… Ennakkoarvio tunnin työstä oli lopulta kahdeksan tuntia siirtymineen sun muineen, mutta sekin saatiin lopulta maaliin. Varmasti ikimuistoinen reissu Hollannin miehelle”, naurahtaa kaksikko.
Jälkipalvelut iso osa kaupankäyntiä
Rotator Oy:n konemyynnistä Pohjois-Suomessa vastaavat kokeneet kaverit: Rovaniemellä myyjänä toimiva Raimo Arkimo on työskennellyt Rotatorilla 19 vuotta ja Oulun Aarne Halmetoja 10 vuotta. Kaksikolla on selkeä näkemys Pohjois-Suomen konekaupasta.
Täällä kaupankäynti perustuu edelleen vahvoihin asiakassuhteisiin ja luottamukseen. Oli sitten kyseessä yhden tai useiden kymmenien koneiden asiakas, niin kyseessä on kahden henkilön välinen perinteinen kaupanteko. Se mitä luvataan, pidetään ja useat asiakassuhteemme ovat todella pitkäikäisiä – nykyisten asiakkaiden isät ja paapat ovat olleet jo aikanaan Rotatorin asiakkaita. Vahvat siteet asiakkaiden kanssa ja Rotatorin tarjoamat huippumerkit sekä luotettavan palvelun tekevät meistä varteenotettavan vaihtoehdon asiakaskunnallemme, toteavat Arkimo ja Halmetoja.
Jälkipalveluiden toimivuus on isossa roolissa kaupantekoa.
Asiakas haluaa totta kai varmuuden siihen, että niin huolto- kuin tarpeen tullen korjaamopalvelut pelaavat. Usein asiakassuhde punnitaan silloin, kun jotain ongelmia ilmenee. Siinä kohtaa pyrimme olemaan mahdollisimman hyviä, toteaa Arkimo.
Huoltosopimukset yleistyvät kovaa vauhtia ja vahva huoltoverkosto on perusedellytys.
”Huoltosopimus on asiakkaalle järkevä sijoitus oman toiminnan helpottamiseen. Hän voi keskittyä työntekoon ja meidän tehtävänä on sopia sekä tehdä tarvittavat huollot ajallaan. Huoltosopimus mahdollistaa myös uusiin koneisiin pidemmät takuut ja hyvin huolletun koneen jälleenmyyntiarvo pysyy korkealla. Meillä on toimiva huoltoverkosto, jonka myötä voimme suositella huoltosopimuksia kaikille asiakkaillemme”, sanoo Halmetoja.
Lisätietoja:
Kalle Ruonala, konemyynti Rovaniemi, 050 3056 944
Aarne Halmetoja, konemyynti Oulu, 045 2012 871
Juuso Tikkala, kenttähuolto, 050 3797 557
Heikki Tanninen, kenttähuolto, 050 4784 911
Kari Kakko, korjaamopäällikkö, 050 4077 065
Rotator Oy, Rovaniemi
Alatie 2 A1, 96100 Rovaniemi
Rotator Oy, Oulu
Visiolinja 5, 90410 Oulu
Rotator Sotkamo
Malmitie 66, 88120 Tuhkakylä