Konemyyjä Janne Väistö viihtyy kentällä
Janne Väistö on toiminut vuodesta 2016 Rotatorin maanrakennuskonemyyjänä Itä-Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan alueella.
Konemyynnin parissa 2010 luvun alusta työskennellyt Janne siirtyi Rotator Oy:n palvelukseen vuonna 2016 ison maatalouskonevalmistajan konemyynnistä. Jannen työura Rotatorilla alkoi kokeneen konkarin Tarmo Jelosen jalanjälkiä seuraten.
”Syy siihen, että aikanaan hain paikkaa Rotatorin konemyyjäksi oli ehdottomasti Rotatorin maine talona. Myös Rotatorin edustuksessa olevat alan tunnetut tuotemerkit, kuten Hitachi, Bomag, Bell ja Furukawa edesauttoivat päätöksessä” toteaa Väistö.
Iso ja haastavakin myyntialue
Väistön myyntialueeseen kuuluu Itä-Uusimaa, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Savo ja Etelä-Karjala. Kouvolassa asuva mies liikkuu paljon asiakkaiden luona alueella ja toimistot löytyvät niin Rotatorilta Vantaalta kuin kotoa Kouvolasta.
”Alue on pinta-alaltaan suuri ja vaatii paljon liikkumista paikasta toiseen. Viihdyn hyvin kentällä ja uskon, että asiakaslähtöinen palvelu on arvostettu asia myös asiakkaan puolelta. Janne harmittelee että alueen koosta johtuen hän ei ole ehtinyt tavata kaikkia asiakkaita vaikka olisi halunnut.”
Varsinkin oman tutun alueensa, Kymenlaakson, Väistö otti positiivisena haasteena.
”Kymenlaakso on ollut Hitachille hieman haastavaa aluetta, mutta uskoin vahvasti kykyyni sekä kontakteihini, joiden avulla myynti on myös saatu nousuun. Nyt saimme myös oman kenttähuollon sinne, joka varmasti tuo lisää kauppaa tulevaisuudessakin.”
Maanrakennusala elää pientä murrosvaihetta, sillä myyntikoneiden rinnalle ovat vahvasti tulleet myös vuokrakoneet.
”Vuokrayhtiömme Rotarent tarjoaa koneet ja laitteet vuokralle. Aina ei ole kustannustehokkainta ostaa omaa konetta vaan joskus vuokrakone on järkevin vaihtoehto. Rotarentin koneiden varustelussa on kuunneltu asiakkaita. Kaikki koneet, jyristä kaivukoneisiin, on varusteltu erittäin kattavasti. Vuokrakoneet eivät siis ole mitään hinnat alkaen malleja, vaan vastaavat asiakkaiden toiveita” sanoo Väistö.
Kustannustehokkaita ratkaisuja
Väistön asiakaskunta on laaja kattaen urakoitsijat yhden koneen yrityksistä aina suuriin monen koneen kokonaisuuksiin. Kaikkia palvellaan ammattitaidolla.
”Me Rotatorilla uskomme pitkäjänteiseen työhön ja pitkiin asiakassuhteisiin. Se mitä hoidetaan ja luvataan, tehdään mahdollisimman hyvin.”
Alati kehittyvässä ja muuttuvassa maailmassa konemyyjän täytyy jatkuvasti kehittää osaamistaan ja tiedostaa koneissa tapahtuvat muutokset.
”Koneiden tekniset muutokset ja niiden kautta saatava kustannustehokkuus työkohteissa täytyy osata pukea sanoiksi. Esimerkiksi Hitachi koneissa valmistaja seuraa jatkuvasti koneiden käyttötietoja, liikkeitä, toistuvia työsuoritteita ja tilanteita joissa koneilta vaaditaan voimaa. Näiden pohjalta tulevien mallisarjojen ominaisuuksia kehitetään siten, että koneet on optimoitu juuri niihin työtehtäviin mitä niillä perinteisesti tehdään. Tämä tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä että hydrauliikan nopeus ja voimat ovat siellä missä niiden kuuluukin olla” kertoo Janne Väistö.
Yksi asia yhdistää Väistön mukaan lähes kaikkia Rotator-asiakkaita.
”He ovat hyvin laatu ja kustannustietoisia ja haluavat työskennellä alan parhailla merkeillä. Me emme välttämättä ole se edullisin vaihtoehto konetta hankittaessa, mutta asiakas tietää saavansa meiltä taattua Rotator-palvelua ja laadukkaat tuotteet, mikä pitkässä juoksussa kääntyy asiakkaan eduksi. Panostamme vahvasti jälkipalveluihin, huolehdimme asiakkaastamme koko koneen elinkaaren ajan ja haluamme varmistaa osaltamme että asiakkaalla on tuottavimmat ratkaisut käytössä” toteaa Väistö lopuksi.
Ota yhteyttä!
Janne Väistö, 046 9228 202