Kenttähuoltoasentaja Kainuun alueelle
Kenttähuoltoasentaja Kainuun alueelle
Vuonna 1954 perustettu Rotator on yksi kokeneimmista ja vakiintuneimmista koneiden maahantuonti- ja jälkipalveluyrityksistä Suomessa. Meillä on 70 vuoden kokemus alalla toimimisesta. Edustukseemme kuuluu tällä hetkellä 14 tuotemerkkiä.
Haemme Kenttähuoltoasentajaa Kainuun alueelle. Kenttähuoltoasentajan työtehtävissä työpäiväsi alkaa joko Sotkamon tai Kajaanin korjaamoltamme. Kenttähuoltoasentajan käytössä on asianmukaisesti varusteltu huoltoauto ja työn sijainnin mukaan työpäivä voi alkaa myös suoraan kotoa.
Toimit osana n. 15 henkilön asentajatiimiämme, missä työnkuvaasi kuuluu raskaan maansiirtokaluston asennus, huolto ja korjaustyöt sekä muut raskaankaluston huolto- ja kunnossapitotyöt. Voit olla kokenut raskaankaluston asentaja, tai vasta työuralle kone- ja korjaamoalalle aikova alasta kiinnostunut ja työtehtävään sopivat taidot omaava henkilö. Edellytämme huolellista ja tarkkaa työskentelytapaa, tinkimätöntä turvallisuusasennetta ja tiimityöskentelytaitoja.
Edustamamme tuotteet ovat huippulaatuisia ja yhteistyösuhteemme pitkiä. Työyhteisömme on kannustava ja motivoitunut mikä antaa hyvät lähtökohdat toiminnan jatkuvuudelle ja työssä viihtymiseen. Haluamme tarjota työpaikan, jossa työnteko on mielekästä ja palkitsevaa. Meillä on aito halu tehdä asiat huolella, oikein ja aina vähän aiempaa paremmin. Tämä koskee kaikkea toimintaamme asiakaspalvelusta henkilöstöasioihin. Rotator on vakavarainen työnantaja, joka on toiminut alalla pitkään, varmasti edellä mainituista syistä. Kiinnostaisiko sinua liittyä tähän joukkoon?
Työtehtäviin kuuluvat mm.
- maansiirtokaluston asennus, huolto & korjaus
- muut raskaankaluston huolto- ja kunnossapitotyöt
Toivomme sinulta
- Kokemusta raskaan kaluston parissa työskentelystä tai halua ja motivaatiota oppia uutta ja kehittää osaamistasi
- Huolellista ja tarkkaa työskentelyasennetta, ja työtä pelkäämätöntä palveluasennetta
- Kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä tiimityöskentelytaitoja
- Tinkimätöntä työturvallisuusasennetta
- Suullinen ja kirjallinen englanninkielentaito katsotaan eduksi, mutta ei välttämätön
- Ajokorttia
Tarjoamme sinulle
- Mielenkiintoisen tehtävän vakavaraisessa yrityksessä ja kannustavassa sekä motivoituneessa ja huumorintajuisessa työyhteisössä
- Osaamiseesi perustuvan palkkauksen sekä kannustavan provisiojärjestelmän
- Ensiluokkaiset työvälineet ja ison organisaation tuen
- Hyvän perehdytyksen tehtävääsi, jolloin sinulla on edellytykset päästä näyttämään kykysi ja kasvattamaan omaa osaamistasi työtehtävien parissa
- Mahdollisuuden osallistua koulutuksiin ja kursseille ammattitaidon kehittämistä ja ylläpitoa varten
- Työpaikan, jossa henkilöstön hyvinvoinnista halutaan pitää huolta
- Laajan työterveyshuollon, joka on lakisääteistä työterveyshuoltoa reilusti kattavampi ja josta työntekijämme ovat antaneet paljon positiivista palautetta
- Virike-edun, jolla voit maksaa liikuntaharrastuksiasi tai vaikka käydä konsertissa
- Lounasedun
- Mahdollisuuden pitkäaikaiseen uraan
Työn aloitus sopimuksen mukaan.
Hakuaika 28.8.-13.9.2024.
Haastattelemme hakijoita mahdollisesti jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Korjaamopäällikkö Jussi Tolonen, 010 5838 282